15.7.2009

Ten things to remember

Eräs lukija jätti vähän aikaa sitten mahtavan postausehdotuksen, jonka toteutan nyt!

Idea on, että yksinkertaisesti kerron mikä/mitkä asiat, paikat, ruoat tai esineet ovat mulle tärkeitä ja miksi.

1. Vaatekappaleet


Mun ensimmäinen Lacosten paita, en edes muista millon ostin ton! Muistan tosta aina Jannin, koska hän oli mukanani kun ostin ton, kai :)


Ensimmäinen Paul Frankin hupparini, sain siskoltani monta joulua takaperin.


Tää paita oli pikkusöpön lemppari! Käyttäisin tota vieläki jos se ei olis pieni.

2. Paikka
Pitkän miettimisen jälkeen sen tajusin, itsestäänselvyytenä tärkein paikka elämässäni on mummini koti. Siihen liittyy niin monta ihanaa lapsuudenmuistoa, yökyläilyä ja kaikkea mahdollista :) Ollaan vietetty jokaikinen joulu siellä, pääsiäisenä syömässä jne! Ristiäisenikin pidettiin siellä, vaikken itse muistakkaan :D

3. Syötävät


Maailman paras jäätelö! Tulee etenki mieleen kesä ja kaikkea muuta.. (:


En niinkään välitä mansikoista, toisinkuin herneistä! NAM, maistuu kesältä.

Ollessamme Berliinissä viime kesänä äitini kanssa, söimme saksalaisessa mäkkärissä appelsiini McFlurryt melkein joka päivä ja istuskelimme auringossa keskellä vilkasta pääkatua :) Jos sitä sais Suomesta, tulis varmasti kivoja muistoja mieleen.

4. Biisi


Tää on sulle Sanna♥ Toki moni muukin biisi muistuttaa mua mun ystävistä, mutta tää on ehkä vahvimmin sydämessäni, Sannan ja mun biisi :)

5. Kamera


Kamera mulla on aina mukana, keikoilla, frendien kanssa, matkoilla, missä ikinä olenkin joten se muistuttaa (sekä ikuistaa) kaikista kivoista hetkistä! Ja tollanen kamera mulla on, sitäkin on kyselty useasti.

6. Ruokailupaikat





Kuten postauksen ehdottajakin oli pannut merkille, käyn usein mäkissä ja hän halusi että esittelen mulle tärkeimmät mäkkärit! Joten tässä ne ovat! Vihaan Kampin mäkkiä, en tiedä syytä. Forumin katutaso ja Kluuvi vaan on ne parhaat ;D

7. Peli


Siis en tiedä mitä tekisin ilman mun kännykässäni olevaa City Bloxx-peliä! Pelaan sitä aina ku on tylsää, en edes voi laskea niitä kertoja ku oon pelannu tota koulussa..

8. Kännykkä


Haha, tältä näyttää mun varakännykkäni! Eli jos oikea känny menee rikki, saan ottaa tämän ihanuuden käyttööni.. Muistan ikuisesti sen, ku mm. Sannan kanssa tuhottiin tota kännykkää koulussa koska en halunnu sitä.
Heiteltiin seinään, naarmuteltiin harpilla ja tungettiin rakoihin jotain vetäen samalla ylöspäin.. Järkevää, eikö? Hauskaa ainakin!


9. Lapsuuden esineet


Muistan aina sen, ku eskarissa tehtiin suolataikinasta koristeita, tein ton salaa ja siitähän ei tädit innostuneet.. Suutuin enkä suostunu tekemään uutta, enkä maalaamaan tota loppuun :D

Ja ala-asteen luokkasormus on kuvassa myöskin. Mietitte varmaan miksi nämä valitsin.
Syynä on yksinkertaisesti se, että ala-asteella olo ja sitä aikaisempi aika oli niin ihanaa, että haluaisin vaan olla nuori..

On niitä lapsuuden muistoihin liittyviä esineitä paljon enemmänkin, mutta nämä pistivät silmään ensiksi.

10. Hajut

Pienenä rakastin bensan hajua, joten siitä tulee edelleen mieleen etenkin mökki.
Mökin tuovat mieleen myös monet muut asiat, jotka eivät liity hajuihin. Esimerkiksi porot, joki, suo, metsä..

Tahallani jätin tän kohdan viimeseksi, sillä siitä on helppo siirtyä seuraavaan aiheeseen. Nimittäin perjantaina lähden mökillemme pohjoiseen!

Älkää huoliko, kannettava on pakattu ja postauksia on luvassa! Tulette näkemään söpön keskellä ei-mitään, täysin luonnon armoilla.. Aion myös tehdä kaikkea mitä ette uskoisi mun ikinä tekevän, joten älkää säikähtäkö :D

Huomenna Hartwall Areena räjähtää, sillä Britneyn keikka koittaa vihdoin! En malta odottaa.. Jos joku bongaa mut sieltä, tulkaa moikkaamaan!

♥ söpönne

Ps. Voin joskus tehdä laajemman samantyylisen postauksen kuin tämä, mitä tykkäsitte? :)

27 kommenttia:

  1. Haha en osaa kuvitella sua missää korves keskel ei mitää:D missä se mökki oikee on?<:

    VastaaPoista
  2. oisin nii sikana halunnu britneyn keikal.
    kerrohan sit oliko kivaa siel, ja ota kuvia sieltä teijän mökiltä pohjoisesta (;
    tulispa pink jo suomeen<3

    VastaaPoista
  3. kivan pölynen toi sun pienen tekemä juttus = D hyvää keikkaa !

    VastaaPoista
  4. joko katsoit jäikö jälkiä niskaan? : )...mis sul mökki on ?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kuusamon lähellä, kerron tarkemmin sit :)

    Anonyymi: Tietty kerron! Otan ja esittelen mökkimme myös ;) Niinpä PINK!!

    Anonyymi: Haha eiks ookki :D Kiitos!

    Anonyymi: En oo pitäny koruu tänään, katon seuraavaks :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä postaus! 10. Oli ehdottomasti paras! Bensan haju, nams <:
    Hei, käy tsekkaa www.tyylitaivas.com , ja olis tosi makeet jos lisäisit sinne profiilin!!<3

    VastaaPoista
  7. kyl tota mcflurry jäätelöö saa suomenki mäkist? se on kai vaa eri nimel..

    VastaaPoista
  8. CityBloxx on oikeesti ihan loisto! Pelastaa munkin koulupäivien tylsät (lue: kaikki) tunnit.. Ja tämä neiti on tulossa kaverinsa kanssa kans Pritnii kattoo eli jos me bongataa sut tullaa nykäsee hihasta.. jos uskalletaa:D

    VastaaPoista
  9. Tää on niin hauskaa lukee aina tätä blogia aina illalla ku koneelle niin toivoo et on uus postaus =) ja mut hei jos teet esim hiustenlaitosta postauksen niinku jotku sitä ehdotti / esittelet talos niinku sitäkin ehdotettiin niin älä ota kuvia ja kirjota vaan tee video =) Tuli muuten tässä mieleen et oletko menossa armeijjaan?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Kiiitos! :) Käyn tsekkaa :o

    Anonyymi: TAK :)

    Anonyymi: Mil nimel, kerro heti !

    heli: Tulkaa ihmees :))

    Anonyymi: Katotaan jos uskallan tehä videon ;);)

    kari: Niinpä!

    VastaaPoista
  11. mulla on tollanen samanlainen luokkasormus. :)

    VastaaPoista
  12. äää oot oikeesti nii söpö<3
    pukeutuispa useempi samal lail ku sä

    VastaaPoista
  13. OIS SIKA KIVAA JOS VOISIT VASTATA TÄHÄN.
    NIMITTÄIN: OOTKO MENOSSA ELÄMÄ LAPSELLE 2009 ??

    VastaaPoista
  14. Joni: Poseta, tissit esiin
    Heini: Mä posetan! sä otat vittu sä otat jotain vitun videokuvaa
    Joni: Tissit esiin!
    <<--- aijai joni että sellasta :DDDD

    VastaaPoista
  15. HYVÄÄ KEIKKAA, SÖPÖLIINI

    VastaaPoista
  16. pakko kysyy, tuleeks city bloxxiin sit tommosia erikoiskenttiä ku pääsee vähä eteenpäin vai hä? oon itte pelannu aika vähä eikä mulla mitään valaita siellä seikkaile

    VastaaPoista
  17. heh, tää on aika tyhmä kysymys mut kysynpä silti. jos sut näkee jossain keikalla tai kampissa tai jossain saako toki tulla moikkaamaan? heh, tää oli aik tyhmä kysymys. tuli nyt kysyttyä heheh DD:

    VastaaPoista
  18. TOI KÄNNYKKÄ PELI ON MAAILMAN PARAS!

    VastaaPoista
  19. Ihan herkistyin! pitää taas mennä jennille kahestaa bailaa chemistryy! Oot ihana, rakastan sua JoNppa! <3 T. Hiittis

    VastaaPoista
  20. oot jotenki tykästyny tommosii kakkakikkareisii ku jo eskarissa tommosia väännelly ja suklaakakustaki leivot tortut ja heität naapurin pihalle ! aww :) - Hiittis <333

    VastaaPoista
  21. joo, tää oli kyl munki yks suosikkipostauksista! eniten tykkäsin ku esittelit huonees. eli jännittäen odotan mökkipostausta!
    joo, saa nähä miten Söpö pärjää tääl hurjas laplandis :D:D:D:

    ps,
    tähän blogiin ei voi olla koukuttumatta!

    VastaaPoista
  22. Oot ihana<3

    JOS MÄ OISIN SÄ ....

    VastaaPoista
  23. Oot ihana söpö! Sun blogi pitää kyl aina tsekata :) ''mennäänks lukee söpön blogii?'' Oot kiinnostava persoona ja tän blogin kautta on kiva lukea sun ajatuksias ja tekemisiäs.. :) JATKA SAMAAN MALLIIN!

    VastaaPoista
  24. meitsillä on sama kamera ku sulla !

    VastaaPoista