10.1.2011

I'm coming, Paris!

Tänään se sitten koittaa, meikäläinen suuntaa Pariisiin! Luojan kiitos meillä on iltalento, viikonloppu kului nähkääs sellaisissa merkeissä ettei pakkaaminen olisi sujunut luontevasti varsinkaan eilen.. Mä niin rakastan tällaisia extempore-matkoja, koska mä vihaan odottamista ja esimerkiksi nyt musta tuntuu että oltais varattu lennot vasta eilen vaikka siitä on kuusi päivää. Tuntuu oudolta ajatella että tässä mä vaan bloggailen ja reippaasti alle kymmenen tunnin kuluttua kökötän jo hotellihuoneessamme viiden kilometrin päässä Eiffel-tornista..

Jätän lähes kaikki hoidettavat asiat aina viime tippaan ja oonkin tänään herännyt hyvissä ajoin hoitelemaan viime hetken matkavalmisteluja. Käväsin pankissa ja ostelemassa ties mitä korvatulpista kosmetiikkatuotteisiin.. Viiletin kaupoilla tänään rennossa asussa, käytin tänään pitkästä aikaa yhtä farkkutakeistani.








Kengät, paita, neule, farkkutakki ja hattu H&M
Farkut Zara

Aah, en malta odottaa.. Oon niin kauan halunnut muunmuassa shoppailemaan Pariisiin! Otin mukaan ennätyksellisen vähän vaatteita, enkä vieläkään usko että toi matkalaukku on mun pakkaama :D Mä oon aina ollut sellanen, joka lähtee viikonlopun mittaiselle lomalle jättimäinen matkalaukku pursuten ties mitä tavaraa - tai no, enimmäkseen vaatteita.. Kamera on luonnollisesti ahkerassa käytössä, joten palailen HETI kun kerkeän saavuttuani matkalta.

Lupaan noudattaa ahkerasti yhtä elämäni tunnuslausetta, jota myös blogini kantaa nimenään ;)
♥ söpö

Ps. Kiitos kaikille kommentoineille vinkeistä Pariisiin! Vielä ehtii antaa viime hetken matkavinkkejä..

10 kommenttia:

  1. hyi helevetti etkö kuollu hypotermiaan ku oli vaan farkkutakki päällä :O

    VastaaPoista
  2. voit olla hiljaa muiden aamuista jos sussa ei oo miestä sinne itse lähteä

    VastaaPoista
  3. Osta ittelles elämä samalla

    VastaaPoista
  4. Eti sieltä joku paikallinen kirpputori ja tee siitä juttuu voi löytyy vaikka mitä ne on aika kiinnostavii ;)

    VastaaPoista
  5. Tuokin asu ois parempi ilman hattua... Kokeiles joku kerta ilman päähineitä taas jooko?

    VastaaPoista
  6. vitsi millasia idiootteja sulle tänne kommentoi, kai se oma elämä on niin tyhjä ja turha et pitää yrittää lannistaa muitaki. voivoi<3 no ei kyl säälitä edes :)

    oot ihana ja kivaa matkaa! <3

    VastaaPoista
  7. "osta itselles elämä samalla" nojoo, semi kypsää porukkaa:-DD haha älä välitä (tiiän ettet välitä...), oot ihana ja toivottavasti sulla on kiva reissu!

    VastaaPoista
  8. mua harmittaa ku lähestulkoon kaikki kuvas nykyään on otettu samasta paikoista ku ennen vaihtelit kuvauspaikkojas :( ne oli jännempää katottavaa. mutta kivaa matkaa!

    VastaaPoista
  9. Ajatteletko koskaan että olet materialistinen idiootti? Että tapasi elää ja kuluttaa on kaikkea muuta kuin ympäristöystävällinen?

    VastaaPoista