3.5.2012

I just want to say I love you

Niin ne päivät vaan rientävät. Vasta vähän aikaa sitten tuntui siltä ettei ole mitään järkevää tekemistä. Vaikka töitäkin on riittänyt, ei se menoa haittaa koska se on niin mukavaa puuhaa! Vappuakin tuli juhlittua, tosin ei niin perinteisesti vaan rynnimällä suoraan töistä kuluttamaan tanssilattiaa osoitteeseen Mannerheimintie 6b.. ;)Mua ei ollenkaan haitannut etten päässyt esimerkiksi pinkikille koska en oo oikeen ikinä pahemmin välittänyt tollasista suurista massatapahtumista. Selostuksen pointtina lähinnä se että oli hauskaa ja oon ollut onneni kukkuloilla päivästä toiseen jo pidemmän aikaa. Mikäs sen parempi!
Onnellinen oon myös eräästä toisesta asiasta, nimittäin siitä että blogini täytti tossa parisen viikkoa sitten kolme vuotta. Ihan uskomatonta että siitä on jo yli kolme vuotta kun pistin ikioman blogin pystyyn. Muistan vieläkin kuinka useat kaverini päivittelivät ettei siinä ole mitään järkeä, enkä esimerkiksi itse tietänyt silloin ketään bloggaavaa poikaa. Nyt tuntuu että joka toisella on oma blogi, oli kyseessä sitten nais- tai miespuolinen.

Mietin todella usein omassa päässäni erilaisia "entä jos en olisi tehnyt sitä"-skenaarioita ja blogin perustaminen on yksi niistä. Aloitin blogin kirjoittamisen sen takia koska nuorten suosimat kuvagalleriat eivät riittäneet mulle, halusin päästä ilmaisemaan itseäni pidempien tekstien avulla ja tietenkin jakamaan enemmän kuvia mihin pyrin myös panostamaan. Olen aina rakastanut kirjoittamista ja se on yksi niistä harvoista asioista missä tiedän olevani hyvä :D Blogista on tullut mulle niin tärkeä harrastus, ettei sitä oikeastaan voi kuvitellakaan ellei itse voi samaistua kyseiseen asiaan.

En voi sanoin kuvailla miten ilonen mä olen teistä jotka luette meikäläisen raapustuksia! Oon saanut teiltä maailman herttaisimpia kommentteja, vinkkejä pulmatilanteissa ja mahtavia toiveita. Silloin tällöin tulee myös risuja, mutta tuskin kenenkään bloggaajan elämä pelkkää ruusuilla tanssimista on ;) Lisäksi on mielettömän hienoa kuulla jos joku saa tyylistäni, kuvistani tai vaikkapa tuunausvinkeistäni inspiraatiota. Voin käsi sydämellä sanoa että mulla on maailman paras lukijakunta <3

Mietin tossa yks päivä miten hauskaa ja piristävää sekin on kun jotkut tulevat moikkaamaan bongatessaan mut vaikka shoppailun lomassa tai pyytävät halausta taikka yhteiskuvaa esimerkiksi sateisen työpäivän keskellä. Voin kertoa että te teette tästä tekemisen arvoista touhua :) Mulla tulee olemaan todella työntäyteinen kesä mutta älkää pelätkö, myös vapaapäiviä riittää ja silloin tottakai löytyy aikaa päivitellä blogia. Toivon kuitenkin ymmärrystä jos musta ei vähään aikaan kuulu, koska supermies mä en sentään ole.

Kengät ja t-paita H&M / Takki H&M Fashion against aids / Housut Weekday / Kaulakoru 5preview / Hattu Topman

Mun piti kirjoitella tästä aiheesta jo aikaisemmin koska olin suunnitellut paljon hienompia ilmapallokuvia. Tottakai joku kalastaja oli röyhkeästi valloittanut juuri sen laiturin pään millä olisin halunnut ikuistaa itseni pallot kourassa, tuuli niin että naama oli irrota ja pallot lentelivät milloin missäkin. Eihän tällaisessa sattumien sumassa mene muuta kuin hermot, ensi kerralla ei hyvä heilu mikäli nään laiturin nokassa yhdenkin mato-ongen!

Halusin tämän tekstin myötä kera ilmapallokuvien hieman juhlistaa blogini kolme vuotta kestänyttä taivalta. Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti viihdytte mukana vielä toiset mokomat!

8 kommenttia:

  1. paljon onnea 3-vuotissynttäreiden kunniaksi !! :-) mutta yks ainoa kysymys, mikä sun etunimi on ? :-D

    VastaaPoista
  2. söpöt housut hei... xd

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! :) Ja onnea 3-vuotisuudesta ! ♥

    VastaaPoista
  4. Sinä ja ilmapallot = aww hei! Tuli ylileveä hymy naamalle, kun sait noilla kuvilla niin hyvän mielen mulle!

    Pus! Blogis on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy pitää mielessä, ilmapallokuvia luvassa jatkossakin ;) Kiitos tosi paljon, ite oot!

      Poista