26.6.2012

Vihreän possun metsästys

Viime postauksessa vihjailin tulevista kivoista suunnitelmista vapaapäivien varalle. Ensimmäinen niistä on nyt ohi, keskiviikkona nimittäin hurautettiin kolmen ison bussin voimin työporukalla Angry birdsien luvattuun maahan eli Särkänniemeen. Lähettiin aikasin aamulla ja oltiin rellestämässä huvipuistossa noin puolilta päivin. Kaikki oli järkyttyneitä, kun kerroin että kyseinen kerta Särkänniemessä oli meikäläiselle ensimmäinen koko pienen elämäni aikana. Oon ollut Lintsi-lapsi, siellä on käyty monen monta kertaa kesän aikana varsinkin kun olin nuorempi.

Reissu Tampereelle oli kokonaisuudessaan ihan mahtava, ainakin mulla oli todella hauskaa! Ilma oli koko päivän ajan pilvinen ja onneksi päädyin vaatekriiseilyissäni pitkiin housuihin ja nappasin takinkin mukaan. Viiletettiin laitteesta toiseen, käytiin syömässä maukkaat burgerit, karjuttiin kurkkumme kipeiksi, naurettiin koko sydämemme kyllyydestä, räpsittiin kivoja kuvia, nautittiin toistemme seurasta ja pelailtiin pelejä voittojen toivossa. Mun ainoa tavoitteeni koko matkalle oli voittaa itselleni edes keskikokoinen Angry birdsien vihreä possu-pehmolelu ja voitte varmasti kuvitella miten raivoissani olin kun kerta toisensa jälkeen voitin vain pieniä, nihkeitä avaimenperiä vaikka kaikkeni yritin! Ainakin yhtä työkaveria kävi ilmeisesti sääliksi, koska pian käteeni ilmestyi himoitsemani possupehmo ja hetkellinen ärsytys vaihtui takaisin suunnattomaan iloon ;)












Nilkkurit ja farkkupaita H&M / Farkkutakki H&M+DIY / Laukku Marni at H&M
Aurinkolasit ja hattu Topman
Housut Weekday
T-paita Seppälä



Särkänniemi meni kiinni jo kuudelta (?!?!) ja lähettiin siinä ennen seiskaa ajelemaan kohti Helsinkiä. Bussissa meno yltyi melkoiseksi, koska illalla oli tiedossa perinteiset palkkapäivä-bileet. Yllä olevassa kuvassa vihreä possuni, onneksi sain sen tai olisin saattanut olla illan bileissä "Angry bitch"..

Tältä näytti ja kuulosti mukava päiväni Tampereella. Vaikka Tornado olikin super, kyllä Lintsi on silti ykkönen ;)

18 kommenttia:

  1. Toi kolmas kuva on ehkä mahtavin ikinä! Ei hiisi, rupesin nauraa ihan kympillä, kun tuli niin kesäfiilis heti! Ihana virnistys :D

    VastaaPoista
  2. JOTEN ANNA MENNÄ!!!! Oli aivan mahtia,näist kuvist tulee pakostikki hymy suupielii :--)!

    VastaaPoista
  3. Ooooiiii :D Särkkis vähä lintsiuudistunu, pakko päästä sinne!

    VastaaPoista
  4. Mitä ihmettä, kuudelta kii?! Okei, ei mitään järkeä. :D

    VastaaPoista
  5. Hei tuli vaa mielee, et seurusteletsä jonku kaa ?

    VastaaPoista
  6. kuin sulonen voit olla :DDD

    VastaaPoista
  7. Olet jotenkin niin symppis, harmi kun en ole sun kaveri... :D

    VastaaPoista
  8. Mun isoveli oli tuolla teidän reissulla mukana, entisenä työntekijänä... :D

    VastaaPoista
  9. Voi sua hassua :--) <3 onneks sait sen possun loppujen lopuksi! :D

    VastaaPoista
  10. ootko käynyt powerparkissa? =)) siellä saat parasta palvelua!! äläkä kysy missä on powerpark... se on maailmankuulu :):)

    VastaaPoista