4.8.2012

Se tunne kun..

.. kirjaudut pitkästä aikaa omaan blogiisi, klikkaat "uusi teksti"-painiketta, alat kirjoittaa ja tiedät että vihdoinkin on aikaa postailla! En aio keksiä mitään tekosyitä, koska kaksi yksinkertaista faktaa kertoo kaiken oleellisen. Aikaa ei vain ole ollut ja kuten sanonta menee, tyhjästä on paha nyhjästä. Lisäksi en muista milloin olisin viimeksi ollut näin poikki. Viimeiset viisi päivää olen ollut vain ja ainoastaan töissä joka päivä noin kymmenen tuntia enkä niiden jälkeen ole suurinpiirtein jaksanut edes avata tietokonettani, saati sitten ajatella kuvien muokkailua tai käyttää aivotoimintaani muuhun kuin telkkarin tapittamiseen ja nukkumiseen.

Vaikka kirjoittelen nytkin silmät puoliksi ummessa, mulla on siihen aikaa koska viikonloppu on vapaata eli huomenna voin nukkua sydämeni kyllyydestä eikä tarvitse herätä ärsyttävän herätyskellon vinkunaan.









Kengät, aurinkolasit ja hattu Topman / Shortsit, raitapaita, farkkupaita ja huivi H&M

Ennen viiden päivän työrupeamaani oltiin taas viikko mökillä, reissu oli mitä mahtavin vaikka vähän haikea fiilis iski koska en tiedä milloin seuraavaksi sinne pääsen rentoutumaan. Kuten aikaisemmin mainitsin, mulle mökkeilyyn ei kuulu tietokoneella roikkuminen eikä siihen siellä mahdollisuutta olekaan. Tosin uudella Lumiallani saattoi olla osansa siihen että välillä sorruin tsekkailemaan kavereideni uusimpia tilapäivityksiä ;)

Tällä hetkellä odotan sitä että pitkät työpäivät loppuvat mutta samaan aikaan en haluaisi niin kuitenkaan käyvän koska töissä kuitenkin on todella kivaa vaikka välillä väsyttääkin. Saatan myös hieman odottaa Madonnan keikkaa mikä on ihan kohta ja pian Lady Gagan keikkakin kolkuttelee oven takana! Tulossa on myös kivoja pirskeitä ja muuta mukavaa ajanvietettä.

Kunhan olen selättänyt tämän väsymyksen, elämä hymyilee taatusti oikein olan takaa!

10 kommenttia:

  1. Ihana kun jaksoit postata ! :) ♥ Noi shortsit on tosi söpöt (:

    VastaaPoista
  2. ooks leikannu hiuksii? kivoi ja söpöi kuvii :-))

    VastaaPoista
  3. Voi söpöys mikkä vaatteet :-) noi kenkulit on ihanat!
    Koitan bongata sut Madonnan keikalta ;-)

    VastaaPoista
  4. mistäs katsomosta fiilistelet madonnaa? ;)

    VastaaPoista
  5. Meinaatko mennä sivariin?

    VastaaPoista