2.5.2014

CRAZY PANTS

Mikä vappu? Missä? Milloin? Näissä tunnelmissa hurahtivat meikäläisen viime päivät. Tiedättekö mitä.. En juhlinut vappua millään tavalla eikä mua haitannut yhtään. Olin molemmat päivät töissä enkä lähtenyt edes aattona käymään missään vaan suuntasin yksin kotiin siemailemaan simaa ja röhnötin räjähtäneenä sohvalla leffojen parissa. Tarkoittaakohan tämä sitä että meitsi on vihdoinkin kasvanut aikuiseksi? ;) Tuskinpa mutta juhlia ehtii myöhemminkin enkä ole koskaan ollut tällaisten yleisten massatapahtumien suurin fani.

Mun vappufiilis taisi sijoittua aattoa edeltävälle päivälle, ainakin housujen perusteella. Teki mieli pukea päälle jotain värikästä ja kreisiä. Vetäisinkin ylleni kreisipantseiksi ristimäni pöksyt sillä ovathan ne aika psykedeeliset ja kiinnittävät takuuvarmasti vastaantulijoiden huomion. :D Oon viime aikoina pyrkinyt käyttämään suuresti rakastamiani paksumpia paitoja koska kesän pamahtaessa ilmoille niissä saattaa tulla hieman kuuma. Siksipä asukokonaisuudestani löytyi ihana sininen paita jonka löysin Weekdaysta kolmella eurolla. Takin löysin Lontoosta, kengät Tampereelta ja housut Hennesin naisten osastolta. Johan on.

kengät Skopunkten / housut H&M / neule ja aurinkolasit Weekday /
takki River Island / laukku Gina Tricot
 
Seikkailen usein Youtubessa ja katselen milloin mitäkin videoita.  Haluan tämän pikaisen postauksen loppuun linkata akustisen coverin Olavi Uusivirran Kauneus sekoittaa mun pään-biisistä. Oon kuunnellu tätä tosi paljon viime aikoina ja ainakin muhun kolahtaa. Ihanan symppiksiä! :)
 
Apua, mun pitää alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan rynnäkköä töihin! Toivottavasti teillä oli mukava vappu, palailen asiaan jälleen pian. ♥
 
 

2 kommenttia: