12.3.2017

HALUT HERÄSIVÄT

Tiedättekö, tänään päivällä mulle tuli sellainen fiilis että haluaisin ostaa itselleni sinisen puvun. Noh, mitäs sitä sitten sunnuntaina muuta tekisi kuin suuntaisi kaupoille ja ostaisi sen sinisen puvun. Ihan perus sunnuntai siis. :D Olen jo hetken miettinyt että tarvitsisin uuden puvun ja mulla oli vielä jäljellä joululahjaksi saamaani Zaran lahjakorttia. Sieltähän se puku sitten löytyikin ja sovituksen (sekä pakollisen snäppiin lisätyn sovituskoppiselfien) jälkeen se lähti matkaan.

Olen aika ylpeä itsestäni että mulla on tuota jouluaattona saatua lahjakorttia säilynyt näinkin pitkälle, yleensä hullaannun ja lahjakortit viuhuen tuhlailen ne kokonaan siltä istumalta. Kerrankin maltoin odottaa ja ostin itselleni jotain sellaista mitä oikeasti halusin ja kyllähän nyt uusi puku tulee aina tarpeeseen. Sain muuten postissa paketin minkä sisällöstä olen todella innoissani. Se pääsee blogin puolella esittelyyn ja ajattelin siihen yhteyteen yhdistää myös uuden pukuni. ;)

Kävin pyörähtämässä Jumbossa ja koska pääsin sinne autolla pystyin pukeutumaan hieman kevyemmin. Siitäkös olinkin innoissani ja kiskaisin päälleni uuden takin jonka neitsyyden vieminen on jo hetken poltellut. Kyseessä on takki H&M:n Spring icons selected by the Weeknd-mallistosta. Ihastuin tähän jo pressikuvissa ja satuin ryntäämään keskustan liikkeeseen juuri kun ne olivat tulleet myyntiin. Onneksi satuin sillä tämä takki on ainakin nettikaupasta jo loppuunmyyty. Pidän ihan hirmuisesti takeista missä on tekstiä joten en yhtään ihmettele että tähän takkiin hullaannuin. Mulla oli yllä oikeastaan aika simppeli asukokonaisuus jotta takki erottuisi erokseen. Eiköhän kurkata minkä näköisenä viipotin menemään sinisen puvun metsästysretkellä.

kengät, housut, paita, takki ja aurinkolasit H&M
 
Ihanaa takkiani lainaten,
XO; Joni söpönne ♥
 

2 kommenttia: