18.5.2017

TISSIT

Kyllä, tässä postauksessa todellakin on nähtävillä tissit eikä otsikko ole clickbait. Mutta ennen sitä olisi varmasti kohteliasta tervehtiä, eli hei vaan sinulle ruudun siellä puolen. Toivottavasti elämä rullailee hyvin, täällä ainakin on pienoisesta väsymyksestä huolimatta kaikki erinomaisesti ja arki kulkee sujuvasti etiäppäin. Sain muuten sumplittua itselleni kesän lopulle vähän omaa lomaa töistä ja olen siitä niin kiitollinen. Monet mun kaverit ovat kyselleet että minne ulkomaille olen silloin lähdössä, minä olen naurahtanut ja tokaissut että suuntaan kuulkaa mökille ja vedän kahluusaappaat jalkoihin. Sitä odotellessa jaksaa duunia painaa. Toki tällaiselle muodista ja vaatteista innostuvalle kahelille saa hymyn huulille myös uudet vaatteet ja se että pääsee vihdoin pukeutumaan kaikkiin ihaniin kledjuihin mitkä ovat taas laittoman kauan kaapeissa odotelleet lämpimiä kelejä.

Kevään mittaan olen täysin hullaantunut revityistä farkuista ja eräänä päivänä käveltyäni Zaraan kirjaimellisesti ryntäsin sovituskoppiin heti kun näin etuovilla mallinuken päällä komeilleen revityn farkkutakin mihin oli kirjailtu kukkasia. Menin siis alunperin noutamaan tuota pari postausta takaperin nähtyä maastokuosista nahkatakkia ja lähdin kaupasta myös supersiisti farkkutakki hyppysissäni. Naureskelin myyjälle että kyllä nyt mallinukke toimi just eikä melkeen. :D

Olen viime aikoina pistänyt merkille revittyjen farkkujen paljouden ja kiinnitin useassa kaupassa huomiota myös moottoripyörä-henkisyyteen. Niin ja siitä tulikin mieleeni että Jack&Jonesissa minkä tarjontaan olen viime aikoina ollut positiivisesti yllättynyt on tällä hetkellä aivan täydellinen farkkutakki, farkkuliivi, farkut ja farkkushortsit jotka oikein henkivät sellaista rentoa prätkähenkeä. Mähän tunnetusti olen hurja prätkäjätkä (köh köh) ja tiedän minne rynnistän heti palkkapäivänä. Jos joku nyt kiinnostui ja menee ostoksille niin jättäkää pliis mulle myös. Ainakin se farkkuliivi..

Mutta hei, nyt ne tissit. Niin ja meikäläisen denim on denim -asu, paljon farkkua revittyine yksityiskohtineen, meitsi diggaa.

kengät Converse / farkut, t-paita ja aurinkolasit H&M / farkkutakki Zara
 
Tässä postauksessa päästiin ihailemaan tissejä, mitäköhän seuraavaksi. No, se jää nähtäväksi. ;)
 
 

2 kommenttia:

  1. Sinun kirjoitustyyli on niin ihanan viihdyttävä :D Tykkään myös tyylistäsi!

    VastaaPoista
  2. Mä kyllä niin tulen ja varastan tuon takin, aivan sairaan makee ! Sais kyllä muutkin miehet repäistä ja uskaltautua enemmän kukkakuosiin, ei todellakaan ole pelkästään naisten ja varsinkaan mummojen juttu. Tuokin asu on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen ja hillitty, mutta silti näyttävä. Tuossa lauseessa ei taida olla mitään järkeä, but I guess you all got the point. :D

    Voisitko muuten joskus koota semmoisen "Jonin Top 10 stailausvinkit" -tyyppisen postauksen ? Jos siis et ole sellaista jo tehnyt, olen suht uusi lukija enkä ole kerennyt kahlata koko blogihistoriaasi vielä läpi. Olisi kuitenkin kiva kuulla vinkkejä, joilla yksinkertaisistakin asuista/elementeistä loihdit tuommoisia "wow"-efektejä aiheuttavia kokonaisuuksia. ;)

    VastaaPoista